Mökkikausi on ohi ja siellä tulee käytyä enää harvakseltaan viikonloppuisin piipahtamassa. Olenkin nyt keskittynyt mökin pienempien huonekalujen maalaukseen kotona. Hassua maalailla kirkkailla väreillä, kun kotona olen yleensä maalannut kaiken valkoiseksi :)
Viime keväänä ostin kaksi ruskeaa pinnatuolia kun sain ne niin edukkaasti (5 euroa kappaleelta). Ei minulla niille käyttöä ollut, mutta jemmasin ne varastoon odottamaan tulevaisuutta. Mökin myötä näillekin tuoleille tuli käyttötarkoitus ja nyt aloitin niiden kunnostuksen. Maalasin tuolit valkoisiksi ja lopuksi vielä toisen osin oranssiksi, toisen punaiseksi.
Tuolit olivat alunperin maalattu tummanruskeiksi. |
Tuolit uusissa maaleissaan. |
Mökillä on ollut kesän käytössä kaksi kokovalkoista pinnatuolia, jotka palvelivat ennen meidän tietokonetuoleina. Vuosi sitten hankimme pienemmän tietokonepöydän ja tuolitkin jäivät tarpeettomiksi. Näistä tuoleista meinaan myös maalata istuinosan ja selkänojan. Toisesta tullee turkoosi ja toisesta vihreä. Pöydän kannesta on tulossa keltainen, joten onpahan väriä :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti