torstai 18. toukokuuta 2017

Terassin laittoa

Mökillä on ilmeisesti vuosia huonolla hoidolla ollut puulaatoista tehty terassi. Se on ollut ihan vinksallaan ja ruoho on kasvanut ritilöiden läpi. Aikaisempina kesinä en ole ehtinyt tehdä terassille mitään, mutta tänä keväänä kävin toimeen.

Ruohon valtaama terassi toissa kesänä

Ensin nostin ritilät maasta, osa oli jo niin pahasti ruohottunut, että ne hajosivat nostettaessa. Annoin puulaattojen kuivua pystyssä viikon verran, jonka jälkeen ruohot, sammalet ja juuret oli helpompi rapsutella irti. 

Terassilaatat maastanoston jälkeen
Viime viikonloppuna hinkkasin laatat harjalla ja pesuaineella puhtaiksi ja seuraavana päivänä öljysin harmaalla puunsuojalla. Terassipohja kaivettiin edellistä leveämmäksi ja tasoittelin siitä pahimpia epätasaisuuksia ennen kuin vuorasin maan juuriestekankaalla. Sen päälle asettelin kunnostetut laatat ja pääsin mallaamaan terassikalusteet vihdoin paikoilleen.

Siistitty terassi

lauantai 6. toukokuuta 2017

Mökkipuuhia

Eilen oli ihanan lämmin ilma, joten suunnistin kahvit termarissa illaksi mökille fiilistelemään. Samalla piti vähän puuhastellakin, sillä ei sitä ihan toimettomana osaa kuitenkaan olla :) Pienensin vähän vappuna tehtyä "tiskausterassia" ja sijoitin sen toiseen kulmaan lavakauluksen. Tähän istutin ruohosipulin, pari minttua ja tontilla huonossa paikassa olleen pensaspuolukan. Vielä meinasin hankkia laatikkoon pari yrttiä, varmaan rosmariinin ja timjamin. 


Yrttilava terassin kulmassa
Tuohon tiskipaikan eteen, kuvassa näkyvän lavakauluksen tilalle olen laittamassa pitkittäin kaksi 60 x 80 cm tänään Plantagenista ostettua lavakaulusta. Ne pitää kuitenkin ensin yhtenäisyyden vuoksi käsitellä valkoiseksi. Niihin ajattelin laittaa kasvamaan yksivuotisia hyötykasveja, esim. tilliä ja salaattia. Ja ehkäpä näön vuoksi myös jotain kukkivaa syötävää, vaikka kehäkukkaa tai kääpiösamettikukkaa.

Talvella bongasin meidän naapuritaloyhtiön roskakatosta vasten nojailevan joustinpatjan rungon. Kävin sen heti nappaamassa talteen ja kannoin mökille. Nyt sijoitin jouset mökin pohjoisseinustalle isältäni saatujen kukkalaatikoiden päälle. Laatikoihin istutan jotain varjossa viihtyvää kesäkukkaa ja keijunmekkoa, joka saa kiipeillä patjanrunkoa pitkin.

Köynnöstuki joustinpatjasta
Viileä ilma on pitänyt kesäveden suljettuna tähän päivään asti, mutta tänään oli vedet vihdoin kytketty! Siitä innostuneena käytiin hakemassa kotoa eväät ja kokkailin ekaa kertaa tälle vuodelle mökillä ruokaa. Myös ulkotiskauskausi tuli korkattua ja uusi tiskipöytä testattua käytännössä. Tästä se kesäkausi pikkuhiljaa alkaa :)

Ekat mökkiruokailut tänä vuonna
Tiskipöytä testattu toimivaksi :)

maanantai 1. toukokuuta 2017

Mökin sisäänkäynnin terassi

Viime kesänä rakensin mökin ulko-oven eteen pienen terassin. Pääsiäisenä purin sen pois ja tänään kun maa vihdoin oli tarpeeksi sulaa, rakensin sen uudelleen. Syy tähän oli, että halusin terassin jatkuvan mökin länsiseinustalle asti, jotta siihen olisi helpompi puulaatoista rakentaa lattia tiskipaikalle.

Purettu terassi pääsiäisenä
Tein terassin pohjarakenteen uudestaan ja ladoin laudat takaisin. Terassi laajentui kolmen pidemmän laudan verran ja koska olin napannut yhden laudan paviljongin pohjaan, uusi terassi on vanhaa hieman harvemmin ladottu. Jossain vaiheessa pitää vielä öljytä laudat keskenään saman värisiksi. Mutta ihan toimiva siitä taas tuli, ei keiku eikä nitku :)

Uusi terassi valmiina.
Terassin viereen ladoin 60 x 60 senttisistä terassilaatoista "tiskausterassin". Nyt voi hipsutella vaikka sukkasilleen mökistä tiskaamaan tai hakemaan kuivia astioita. Tiskipaikan eteen ajattelin tehdä parista lavakauluksesta yrttimaan, sillä viime kesäinen yrttilaatikko joutui terassin laajennuksen edestä evakkoon.

Uusi "tiskausterassi"