Jopas on tullut taas pitkä tauko bloggailuun. Tällä viikolla meillä alkoi myös uusi arki, kun palasin hoitovapaalta töihin ja lapset aloittivat päiväkodin. Kieltämättä on ollut aikalailla erilaista herätä aamukuudelta entisen kahdeksan-yhdeksän sijaan, eikä pomo taitaisi katsoa päiväuniakaan töissä oikein hyvällä :D
Muutamat kirppiskierrokset on kesän aikana tehty. Viimeisin oli viikko sitten synttäreideni kunniaksi Femmatorilla, jonka saaliista seuraava kuva.
Eli lapsille muutama vaate, Sarviksen isompi purkki parilla eurolla, nätti seinäteline korteille myöskin muutaman euron. Punainen iso emalikattila ensi kesäksi tomaattien kasvatukseen 8 eurolla, valurautainen Hackmanin wokkipannu kaasugrillin sivukeittimellä käytettäväksi 20 eurolla sekä ruskea emalinen iso astia 4 eurolla.
Kesän aikana olen myös keräillyt itselleni pientä kokoelmaa Tamara Aladinin kirkkaista Carmen-kääntömaljakoista. Tällä hetkellä minulla on kolme matalaa ja kaksi korkeampaa maljakkoa. Nämä ovat kivoja pienten kukkien maljakkoina ja kääntämällä niistä saa kruunukynttilöille jalat. Täytyy metsästellä näitä lisää, kunhan tulee sopuhintaan vastaan kirppiksillä :)
Loppuun vielä eiliseltä pari tunnelmakuvaa hämärtyneestä syyspihasta.