maanantai 22. heinäkuuta 2013

Piilopaikka jälleen

Olen jo jonkin aikaa kyttäillyt, koska MyIittala-jäsenille tulisi taas 30% tarjous, niitä kun on aikaisemmin ollut parisen kertaa vuodessa. Nyt heinäkuussa sitten vihdoin lykästi ja tänään nimipäivieni kunniaksi lähdin käyttämään etuni pitkään haaveilemaani Piilopaikka-tarjoiluvatiin. Minulla oli vielä jemmassa viime vuonna saamani 20 euron Iittalan lahjakortti, joten alennuksen ja lahjakortin jälkeen itselleni tuli maksettavaksi vadista vain noin 18 euroa :) Ja nyt on kaveri tammikuussa ostamalleni Piilopaikka-kaatimelle.
 
Piilopaikka-tarjoiluvati
 
 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Punaista emalia

Piitkästä aikaa käväisin kirpputorilla ja ihan kivan saaliin kanssa palasin kotiin. Yhteensä kahdellakympillä löytyi viisi erikokoista punaista Finelin emalikulhoa. Yksi samanlainen (toiseksi isoin) minulla olikin jo ennestään kotona. Punainen teema jatkui, kun myöhemmin tuli vastaan ihana mittakannu, joka korkeahkosta kympin hinnasta huolimatta oli pakko ostaa. Samasta pöydästä löytyi myös pieni hieman reunastaan kulahtanut mitta 1,5 eurolla. Tässä olisi taas oiva läjä mökkiastioita...
 
Punaista emalia

Kannussa on sisäpinnassa kätevä mitta-asteikko
 
Samalla reissulla tuli ostettua myös pitkästä aikaa täydennystä siniseen 24h-kokoelmaan kahden pastalautasen muodossa. Hintaa niillä oli 6e/kpl, joka ylitti hieman viiden euron kipurajani, mutta kun kyseisiä lautasia on sen verran harvoin tarjolla ja niitä oli kotona tätä ennen vain epäkäytännölliset kolme kappaletta, niin joustin hinnan kanssa hieman.
 
Tässä muutama viikko sitten kävin Anttilassa ja huomasin Plastexin omenakuvioisten purkkien olevan tarjouksessa. Mukaan lähti sitten kannelliset 1,5 litran kulho 1,5 eurolla ja 3,2 litran kulho 2,5 eurolla! Ihania retron näköisiä tarjoiluastioita ja sopisivat nämäkin sinne mökkikeittiöön punaisten emalien seuraksi :)
 
Plastexin kannelliset muovikulhot
 
 
 

torstai 4. heinäkuuta 2013

Parveke rehottaa

Puutarha-aiheinen postaus jälleen, mutta kesällä tulee nautittua ulkoilmaelämästä enemmän kuin kirpputorien kierrosta. Muutama päivä sitten otin kuvia rehevöityneestä parvekkeesta ja nyt siellä näyttää jo hieman erilaiselta mitä edellisissä kuvissa :)
 
Villiviini on tehnyt parvekkeen toiselle sivulle suojaisan viherseinämän

Myös muutama huonekasvi pääsi nauttimaan kesästä parvekkeelle

Tomaatit ovat hujahtaneet valtavasti pituutta ja kukkivat
 
Vihdoin ja viimein on myös pihan villiviini alkanut toipumaan uusien tukiristikoiden laittamisesta. Ei se edelleenkään mitenkään kamalan tuuheana kasva, mutta paljon on uutta kasvustoa tulossa. Kaariporttiinkin on muutama soiro lähtenyt kiipeilemään.
 
Pihaa parvekkeelta kuvattuna. Kaariportin sisällä on mainio säilytyspaikka
lasten puhallettavalle altaalle silloin kun se ei ole käytössä.