Ostin parisen viikkoa sitten meille olohuoneeseen uuden maton. Olin sitä ihastellut Anttilan poistokorissa jo kuukauden verran ja kun se edelleen siellä vaan oli, niin lopulta poimin sen matkaan. Ovh oli seitsemänkympin korvilla ja alehinta jotain 36 euroa, mutta loppujen lopuksi kassalla matosta tarvitsikin maksaa vain 30 euroa :) Tällä viikolla vihdoin sain maton lattialle ja se aikaansai pienen myllerryksen olohuoneessa.
En nimittäin halunnut peittää kaunista mattoa sohvapöydällä ja muutenkin ihastuin olohuoneen avaruuteen ilman pöytää. Niinpä siirsin sohvat päittäin ja sohvapöytänä ollut arkku mahtui pienemmän sohvan viereen. Isomman sohvan toiseen päätyyn sopi mainiosti vanha kukkataso. Eilen Ikea-reissulta tarttui vielä mukaan siro apupöytä, joten sisustus alkaa olemaan valmis.
Olohuone keittiöstä kuvattuna. |
Olohuonetta toiseen suuntaan. |
Koska sohvapöydän siirryttyä meiltä puuttui nyt laskutaso esim. kahvikupeille, selailin nettiä ja tilasin sieltä kaksi sohvan käsinojan päälle viritettävää tarjotinta. Tänään hain ne postista ja heti piti testata. Hyvin toimivat ja tukevasti pysyvät käsinojan päällä. Ja kun niitä ei tarvitse, niin mahtuvat mainiosti arkkuun säilöön.
Käsinojatarjotin. |
Kuluvalla viikolla juhlittiin myös allekirjoittaneen synttäreitä ja mieheltäni sain toivomani neljä kappaletta Kulinaran pienempiä neliönmuotoisia tarjottimia/lautasia. Bonuksena paketista löytyi myös toinen isompi tarjotin sen yhden jo olemassa olleen kaveriksi.
Lisää Kulinaraa, olisikohan sarja nyt koossa :) |
Itse kävin törsäämässä niinikään lahjaksi saatuja rahoja Iittalan Outletissä ja mukaan tarttui isossa alennuksessa olleet puoli tusinaa Runon Kesäsäde-espressovatia pieniksi tarjoilulautasiksi (tarkkasilmäisimmät saattoivat moisen bongata tuosta käsinojatarjotin-kuvasta) sekä punainen Illusian kulho, jollaisia minulla oli kokovalkoisina jo ennestään pieni ja iso versio.
Arabian Runo Kesäsäde-espressovadit. |
Punainen Illusia kulho, sekä samaa sarjaa olevat valkoiset kulhot. |