Terveiset Kanarialta! Päästiin viikon verran etukäteisnauttimaan kesäkeleistä ja auringosta <3 Nyt sitten kovasti odotellaan lumien sulamista ja kunnon kevään alkamista. Lupaavasti aurinko jo päivisin lämmittääkin ja eilen sain tehtyä myös ensimmäiset kevätkylvöt.
|
Barefoot-sandaalit olivat ahkerassa käytössä :) |
|
Viime keväältä tutut taimihyllyt on kaivettu taas esille. Tänä vuonna on tulossa mm. erilaisia yrttejä, kelloköynnöstä, mustasilmäsusannaa, päivänsineä, kirsikkatomaattia, pientä paprikaa sekä eriväristä ja -kokoista samettikukkaa. |
Maanantaina juhlittiin kuopuksen 2-vuotissynttäreitä (niistä oma postauksensa myöhemmin) ja yhtenä lahjana hän sai muumimukin ja -lautasen Mymmeli-kuviossa. Koska minulla on pakkomielteenä, että molemmilla lapsilla pitää olla aina samanlaiset setit, niin tänään kävin Iittalan remonttialesta hakemassa puoleen hintaan esikoiselle Nipsu-lautasen meillä jo valmiiksi olleen mukin kaveriksi. Mikä ihana tekosyy ostaa uusia astioita :D
|
Lasten muumi-astiat |
Muutakin tarttui alesta mukaan. Pidemmän aikaa olen ollut hankkimassa paria valkoista teema-mukia meillä valmiiksi olleiden kuviollisten kaveriksi. Joulun jälkeen aleista ostin neljä joulukylä-mukia kuudella eurolla kappale ja noilla valkoisilla voi sitten jatkaa joulukattausta tarvittaessa. Samaiset valkoiset käyvät myös parin töistä saadun kukkakuvioisen teema-mukin kavereiksi, joten nämä tulevat monipuoliseen käyttöön.
|
Joulukylä-mukit ja uudet valkoiset teemat |
|
Folkhälsanin kukalliset mainosmukit käyvät myös uusien teemojen kanssa yhteen |
Lisäksi ostin viikonloppuna hajoittamani ison Taika-mukin tilalle uuden, kun kerran puoleen hintaan sai ja Anttilasta löytyi vielä yhden syksyllä rikkoutuneen Muurlan viinilasin tilalle alennuksella uusi. Nyt on taas pitkästä aikaa tusina viinilaseja kasassa eikä silmää särje katsella vitriinin paritonta viinilasimäärää :)
|
Rikkoutuneiden tilalle uusi viinilasi ja Taika-muki |
Loppuun vielä pari kirppishankintaa. Ennen matkaa löytyi tuo iso punainen Iittalan purnukka kympillä ja olihan se otettava mukaan, kun samanlaisen pienemmän sain pari joulua sitten kaverilta lahjaksi. Eilen törmäsin jo pitkään etsimääni Pentikin siniseen sipulipurkkiin ja nappasin sen hieman korkeasta 25 euron hinnasta huolimatta mukaan. Nyt täytyy etsiä sille vielä kaveriksi valkosipulipurkki, uutena noita ei enää myydä, joten täytyy pitää kirppiksillä silmät auki.
|
Punaiset Iittalan purnukat ja Pentikin sipulipurkki |