torstai 22. syyskuuta 2011

Lahjoja

Sain parilta kaverilta synttärilahjaksi 50 euron Iittalan lahjakortin (suuri kiitos heille!) ja monta viikkoa mietiskelin mitä sillä hankkisin. Alunperin oli tarkoitus ostaa neljä kappaletta Kastehelmi-lautasia lisää, mutta tiistaina käydessäni Arabian Outletissa, siellä ei kyseisiä lautasia ollutkaan hyllyssä. Sen sijaan löytyi Egon 15 senttisiä valkoisia lautasia 3 euroa kappale ja niitä tuli sitten ostettua 6 kpl. Pienen puisen lusikan ostin joulua varten rusinoille ja manteleille, 1,5 euroa.

Loput lahjakortista käytin sitten eilen, kun sateessa taivallettiin lasten kanssa Tammiston Outletiin. Ostin Kastehelmi-lautasia kaksi kappaletta ja alunperin kaksi puista kapustaa esim. salaattiottimiksi. Kun lahjakorttiin olisi jäänyt noiden jälkeen alle euro, eikä sitä rahaa olisi hyvitetty, nappasin vielä yhden kapustan mukaan. Näin nämä kaikki tulivat maksamaan minulle omaa rahaa euro kolmekymmentä senttiä :)


lauantai 10. syyskuuta 2011

Primavera

Kesällä tuli poistomyyntiin Iittalan Primavera-sarjan vanhat värit. Mukit sekä lautaset maksoivat 5 euroa kappaleelta ja kulhot olivat 7 euroa kappale. Aluksi ajattelin että hankin sinisenä lautaset meidän valkoisten Aika-kahvikuppien kavereiksi, mutta ensimmäisessä myymälässä ei sinisiä lautasia ollut. Ostin sitten hätäpäissäni kuusi punaista lautasta ja seuraavana päivänä löysin toisesta myymälästä ne kuusi sinistä.

Sitten aloin miettimään, että myöhemmin alkaa harmittamaan jos en osta mukejakin ja päätin ostaa niitä kolme punaista ja kolme sinistä. Näitäkin piti käydä kahdesta paikasta ostamassa, kun tällä kertaa punaiset mukit olivat loppuneet. Ja koska ihastuin mukien muotoon ja juomaominaisuuksiin, ostin yhden (vihreän) mukin vielä töihinkin kahvimukiksi.

Jottei jäisi myöhemmin kaivelemaan ettei tullut kulhojakin hankittua, niin ostin aluksi molempia värejä yhdet. Nyt kun niitä on kuukauden verran tullut käytettyä, niin tilasimpa vielä kaksi kumpaakin väriä, jotta on parit sitten kaikille mukeille... Nuo ovat isompia mitä meidän muut kulhot (Aikaa, Taikaa ja Kastehelmeä), joten noihin saa paremmin aamujogurtin mahtumaan :)

Omenapiirakkaa vaniljakastikkeella Primaveroista nautittuna :)

 

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

eBay-neitsyys meni

Meillä on makuuhuoneessa ollut reilut kolme vuotta sitten Lontoon-matkaltamme ostettu Boontjen Garland -valaisin. Se maksoi muistaakseni 20 puntaa kun Suomessa moisesta saa pulittaa yli sata euroa ja olenkin monesti harmitellut miksen ostanut samantien kahta, jotta se olisi näyttävämpi.

Nyt sitten kekkasin että internetin ihmeellisestä maailmasta semmoisen saattaisi saada Suomen hintoja halvemmalla ja oikeassa olin. Ebayn kautta Englannista tilattuna hörsylä tuli maksamaan postikulujen kera noin 35 euroa, joten nyt meillä on makuuhuoneessa tuuhea valaisin <3
lamppu ennen...
... ja nyt

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kartiotarjous

Meillä on arkijuomalaseina Iittalan 21 cl kirkkaita ja vaalensinisiä (vaihtoväri) Kartio-laseja. Tänään eksyin Iittalan verkkokauppaan ja siellä oli tarjous, jota en voinut vastustaa. Kahden kappaleen paketti kirkkaita Kartio-laseja vain tämän päivän 5 euroa ja vielä ilmaiset postikulutkin koko kuun ajan. Kliksauttelin sitten meille neljä kappaletta laseja joukon jatkoksi, kun niin halvalla sai :P

kuva tuolta

lauantai 3. syyskuuta 2011

Arabian Tuokio

Huomasin eilen, että Arabialle on tullut tänä syksynä uusi sarja, Tuokio. Koska se on tehty lisäämällä sinistä kuviota valkoiseen 24h sarjaan, sopisi se mainiosti meidän vanhaan siniseen 24h astiastoon... Himottaisi ainakin muutama kahvikuppipari ja kermakko, jolloin siitä saisi hauskoja yhdistelmiä jo olemassaolevan astiastoni kanssa.
Sinistä 24h:ta löytyy tällä hetkellä kahvikupit tasseineen kahdellekymmenelle, jumbokupit pienemmillä tasseilla kahdeksalle, iso tarjoilukulho, kaksi keskikokoista kulhoa ja viisi pientä kulhoa. Lisäksi on kuusi matalaa ruokalautasta sekä kaksi kermakkoa ja tusina mukeja. Niin ja onhan meillä myös valkoinen 24h teekannukin.

kuva tuolta



perjantai 2. syyskuuta 2011

Tervetuloa!

Täällä kirjoittelee reilu kolmekymppinen kahden pienen lapsen äiti, joka rakastaa kauniita astioita ja jonka miehen mukaan niitä alkaa olla kotona enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Koska kotona ei ymmärretä astiainnostustani, niin ajattelin perustaa blogin, jossa voin hehkuttaa niitä rauhassa :)

Uusimpina tulokkaina ovat viime sunnuntaina synttärilahjaksi saamani Iittalan neljä kirkasta 17-senttistä Kastehelmi-lautasta. Näitä toivoinkin lahjaksi, sillä minulla oli jo ennestään kirkkaat jälkiruokakipot. Vielä ainakin toinen mokoma noita lautasia pitäisi keräillä, jotta niitä on tasamäärä kulhojen kanssa :)

mustaherukkajäädykettä kinuskikastikkeella tietenkin uusilta lautasilta nautittuna :)