Kesällä tuli poistomyyntiin Iittalan Primavera-sarjan vanhat värit. Mukit sekä lautaset maksoivat 5 euroa kappaleelta ja kulhot olivat 7 euroa kappale. Aluksi ajattelin että hankin sinisenä lautaset meidän valkoisten Aika-kahvikuppien kavereiksi, mutta ensimmäisessä myymälässä ei sinisiä lautasia ollut. Ostin sitten hätäpäissäni kuusi punaista lautasta ja seuraavana päivänä löysin toisesta myymälästä ne kuusi sinistä.
Sitten aloin miettimään, että myöhemmin alkaa harmittamaan jos en osta mukejakin ja päätin ostaa niitä kolme punaista ja kolme sinistä. Näitäkin piti käydä kahdesta paikasta ostamassa, kun tällä kertaa punaiset mukit olivat loppuneet. Ja koska ihastuin mukien muotoon ja juomaominaisuuksiin, ostin yhden (vihreän) mukin vielä töihinkin kahvimukiksi.
Jottei jäisi myöhemmin kaivelemaan ettei tullut kulhojakin hankittua, niin ostin aluksi molempia värejä yhdet. Nyt kun niitä on kuukauden verran tullut käytettyä, niin tilasimpa vielä kaksi kumpaakin väriä, jotta on parit sitten kaikille mukeille... Nuo ovat isompia mitä meidän muut kulhot (Aikaa, Taikaa ja Kastehelmeä), joten noihin saa paremmin aamujogurtin mahtumaan :)
Omenapiirakkaa vaniljakastikkeella Primaveroista nautittuna :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti