torstai 28. kesäkuuta 2012

Kulinara

Pitkään olen kaupoissa ihastellut Rörstrandin Kulinara-astioita, joten kun tänään niitä Prismassa tuli kunnon tarjouksessa vastaan, en voinut enää vastustaa kiusausta. Ostin kannellisen purkin 8 eurolla ja kaksi pientä kulhoa yhteensä 7,5 eurolla. Tosin kassalla kone veloitti niistä täyden hinnan ja selvisi että astioiden ei pitäisi enää alennuksessa olla. Mutta koska hyllynreunassa oli vielä alehinnat, niin sain lopulta astiat tähän hintaan :)




Nyt sitten himottaisi ostaa muutama lisäosa astiastoon, ainakin neliönmuotoiset tarjottimet kiinnostaisivat. Täytynee vierailla lähipäivinä Kodin ykkösessä, sillä siellä Kulinarat ovat tämän kuun loppuun asti tarjouksessa.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sängynpääty

Meillä on ollut viitisen vuotta sängynpäätynä vanerilevy, jonka olen pehmustanut laminaattilattian alle laitettavalla solumuovilla ja päälle ommellut irroitettavan kangashupun. Olen tykännyt ratkaisusta paljon, mutta nyt keväällä kun muutimme makuuhuoneemme entiseen lastenhuoneeseen, osoittautui huone niin pieneksi ettei sängyn jalkopäässä olevien vaatekaappien ovet mahdu avautumaan kunnolla. Tänään otin sängynpäädyn pois odottamaan isompaa makuuhuonetta ja avot, nyt mahtuu kaappien ovetkin juuri ja juuri avautumaan.

Vanha sängynpääty

Koska sänky olisi hirveän aneemisen näköinen ilman päätyä, oli keksittävä joku muu ratkaisu. Taannoin löysin kierrätyskeskuksesta ison pitkän tyynyn kolmella eurolla ja kun se oli sopivasti meidän sängyn levyinen, niin nappasin sen mukaan. Tänään tuli huuto.netistä ostamani kangaspala kotiin ja siitä syntyi maailman helpoin tyynyliina isoon tyynyyn: ompelin ainoastaan pitkän sivun kiinni ja pujotin tyynyn sisään. Vielä ajattelin käydä ostamassa pätkän valkoista nauhaa, jota laitan pari kaistaletta molempiin päätyihin, niin sivut saa solmittua sillä vähän supumpaan. Ja näin on uusi "sängynpääty" valmis!


Sängynpäädyn virkaa toimittava tyyny




sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Lisää Kesää

Taannoin kirjoittelin Hackmanin Kesä-sarjan emaliastioista. Tänä kesänä sarjaan on tullut uutena pienempi/matalampi kattila, muki sekä piirakkavuoka. Mukin ostin tuossa jo jokunen aika sitten, kun tarjouksessa tuli vastaan, mutta muut osat ajattelin jättää hankkimatta kun niille ei ole tarvetta. Mutta eilen grillatessa välähti päähäni, että ehdottomasti tarvitsen piirakkavuoan grilliruoan tarjoiluun eli makkarat ja pihvit saisi siihen kivasti esille. Eli nyt sitten kaupassa täytyy katsella josko vuoka tulisi alehintaan jossain vaiheessa vastaan :)



Kuvat tuolta


 

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Uten.silo tilattu!

Noniin, olen kärsivällisesti odotellut josko Uten.silo tulisi alennukseen ja nyt vihdoin tuli semmoinen tarjous vastaan, että klikkasin siilon ostoskoriin! Valkoisen ison siilon pitäisi olla heti valmiina lähetettäväksi, mutta nähtäväksi jää miten pitkään sen saapumisessa menee, sillä kyseisestä nettikaupasta olen lueskellut närkästyneitä arvosteluja postituksen hitaudesta.


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Uudistunut ruokailutila

Eilen illalla purimme vanhan ruokapöydän keittiöstä pois (nyt se odottaa rappujen alla että joku sen ostaisi *vink*) ja laitettiin pirtinpöytä pinnatuolien kanssa tilalle. Ihanasti on nyt tilaa pöydän molemmin puolin verrattuna entiseen, sillä uusi pöytä on 15 senttiä vanhaa kapeampi.
Tässä entinen ruokailuryhmä, kuopuksen syöttötuoli oli vielä tuossa päädyssä.
Tältä näytti eilen illalla ruokailutila :)
Juhannuksena päästään sitten kunnolla testaamaan pöytää isommalla porukalla, sillä miehen veli lapsineen on tulossa meille. Tarkoituksena olisi siirtää pöytää hieman ikkunasta poispäin, jolloin vierekkäin mahtuisi kolme tuolia ja päätyyn vielä yksi. Lisätuolit saa helposti tästä keittiön vierestä tietokonenurkkauksesta käyttöön. Ja kunhan joskus tulee sopivat tuolit vastaan, niin nämä tietokonetuolitkin vaihdetaan pinnatuoleihin, niin onpahan sitten yhtenäinen ruokailuryhmä isommankin porukan käytössä.

Loppuun vielä huonolaatuinen kännykkäkamerakuva makkarin nurkasta, jonne toinen pirtinpenkeistä majoittui. Toinen penkki pääsi parvekkeelle ja sen päälle sai sijoitettua tomaatti- ja chiliruukut.


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Istutuspöytä

Olen pitkään ihastellut erinäisissä blogeissa istutuspöytiä ja haaveillut omasta. Plantagenissa käydessäni törmäsin niin suloiseen pöytään, joka oli vielä puoleen hintaan, että pakko se oli käydä myöhemmin ostamassa ja raivata sille tilaa terassilta. Tänään testasin sitä ensimmäistä kertaa käytännössä kun istuttelin tomaatteja uusiin ruukkuihin ja hyvinhän se asiansa ajoi. Samalla järjestelin terassin pikkusälän uusille paikoilleen ja nyt tuo näyttäisi oikein toimivalta. Istutuspöydästä sai samalla myös näppärän aputason terassilla ruokailua varten.

Istutuspöytä eilen heti kasauksen jälkeen
Tänään terassi näytti tältä.


keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Vielä Kastehelmeä

Citymarketeissa alkoi keväällä kampanja, jossa leimoja tarpeeksi keräämällä voi ostaa Kastehelmi-astioita puoleen hintaan. Ja kuten arvata saattaa, ei tällaista tilaisuutta ole voinut minunlaiseni astiahamstraaja jättää käyttämättä.



Nyt olen leimoilla hankkinut tusinasta puuttuneet kaksi pullalautasta sekä yhden isomman lautasen tarjoiluvadiksi. Lisäksi tuli ostettua vielä neljä jälkiruokakippoa, jotta niidenkin määrän sai samaan tusinaan mikä pullalautastenkin on. Jokohan nyt alkaisi Kastehelmiä olla tarpeeksi :)



Loppuun vielä kuva kaikista Kastehelmistäni. Takana on huonosti näkyvät kaksitoista boolikuppia ja kuvasta puuttuu lautashyllyssä olevat kermakot, lasinaluset sekä kynttilämansetit.





tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kestit

Viime syksynä aloitin Arabian Kesti-lautasten keräilyn meille arkiastiastoksi ja tällainen on tilanne tänäpäivänä:



Eilen löytyi kierrätyskeskuksesta viimeiset kolme isoa matalaa lautasta parin euron kappalehintaan, joten nyt on tusina kasassa sekä syviä että matalia lautasia. Etualalla on kuusi leipälautasta ja kolme pienempää matalaa lautasta (jotka kuvakulma vääristää isommiksi mitä nuo takana olevat lautaset), joita täytyy vielä metsästää toiset kolme. Sitten alkaakin olemaan Kestit tässä, kahvikuppeja yms. ei ole tarkoituskaan kerätä.

Maalausprojekti on hyvällä mallilla. Pöytä on valmis ja odottelee nyt pari viikkoa vahan kunnollista kuivumista. Toisaalta mikään kiire sen kanssa ei olekaan, sillä vanhaa ruokailuryhmää en ole saanut vielä kaupaksi. Kaksi pinnatuoleista on maalattu valmiiksi ja kahdessa on pohjamaali. Nämä ajattelin kuitenkin vielä maalauksen jälkeen lakata, jotta pinnasta tulisi kiiltävämpi ja näin ollen keittiössä helpommin puhtaanapidettävä.



Pirtinpenkit ovat vuorossa pinnatuolien jälkeen. Nyt olen leikitellyt ajatuksella, josko maalaisin toisen penkeistä jonkin muun väriseksi kuin valkoiseksi. Vaikkapa turkoosiksi! Ne kun eivät tule olemaan pöydän eivätkä toisiensakaan kanssa samoissa tiloissa, niin eriparisuus ei haittaisi. Täytyy vielä miettiä ja käydä rautakaupassa katselemassa kivoja värisävyjä.



perjantai 1. kesäkuuta 2012

Pöytä valkaistuu

Nyt on pöydänjalka sudittu kahteen kertaan pohjamaalilla ja niinikään kahdesti pintamaalilla. Ja oikein nätti tuli.


Tässä jalka pohjamaalissa.

Eilen ja tänään olenkin sitten ahkeroinut pöytälevyn kimpussa. Eilen kävin ostamassa purkin valkoista Osmo Coloria ja sillä käsitellyt pöytälevyn. Eilen sutaisin levyn alapuolen valkoiseksi ja tänään yläpuolen. Pintapuolen ajattelin vielä varmaan kahdesti vahata, niin tulee ainakin peittävä pinta. Alapuolta tuskin enää uudestaan vahaan, kukaan sitä ei kuitenkaan tutkaile :)
On niin valkoista, että kännykän kamera häikäistyy :)