tiistai 22. marraskuuta 2016

Keittiön muutos

Keittiö on uudessa kodissamme eniten muuttunut huone. Vaihdoimme vanhat 80-luvun keittiökaapit uusiin, myös huonokuntoinen parketti meni viime metreillä vaihtoon. Vanhasta keittiöstä säästimme hyväkuntoisen lieden, altaan, hanan, sekä jääkaappipakastimen. Toinen jääkaappipakastin tuotiin entiseltä kodiltamme, jonne olimme ostaneet sen kakkosjääkaapiksi, sillä yksi ei meidän poppoolle oikein riittänyt. Jääkaapit ovat hassusti nyt erikokoisia, mutta katsotaan josko ne päivittäisi samanlaisiksi sitten kun jompikumpi joskus hajoaa. Nyt niiden eriparisuuteen on jo tottunut :)

Vetimiksi piti alunperin laittaa maaliskuussa ostamani vanhat lankavetimet, mutta lopulta päädyttiin kuitenkin Ikean halpoihin mustiin lankavetimiin. Syynä tähän oli se, että vanhat vetimet olivat sen verran pienet, että ne olisivat näyttäneet hassuilta isoissa kaapinovissa. Ja standardiruuviväleillä varustetut vetimet on helpompi vaihtaa halutessaan toisenlaisiin. Vanhoja lankavetimiä olen kuitenkin käyttänyt toisen lastenhuoneen vaatekaapissa ja eiköhän niitä muuallekin jossain vaiheessa ilmesty.

Keittiö huhtikuussa
Keittiön toinen seinusta, kuvissa näyttää ihan siistiltä, mutta lähempi tarkastelu paljasti ajan tehneen tehtävänsä.
Keittiö nyt, verhot voisi vaihtaa jo jouluisimpiin :)
Keittiö toiseen suuntaan
Pöydän toisella puolella onkin sitten värikkäämpää :)
Keittiön lamppu on uusi, Yki Nummen Kartiot. Minulla oli kesäkuussa työsopimus katkolla ja lupasin itselleni että törsään kyseiseen lamppuun, jos työsuhdetta jatketaan (yliopiston yt-neuvotteluiden vuoksi määräaikaisen sopimuksen jatkaminen ei ollut ihan läpihuutojuttu). Kesäkuun alkupuolella kuitenkin parin alennuskupongin voimin lampun sai Kodin Ykkösestä niin isolla alennuksella, että ostin lampun jo ennenaikaisesti, mutta onnekseni myös työsuhteeni jatkettiin ja lopulta myös vakinaistettiin :)

Keittiön seinän tapettia arvoin pitkään, mutta päädyin lopulta alunperinkin miettimääni Elloksen Rachel-tapettiin. Tapettiseinä itseasiassa jatkuu eteiseen asti, joten se on aika hallitseva ja näkyy heti sisään tullessa. Tykkään siitä kuitenkin edelleen tosi paljon ja moni onkin luullut sitä kaakeliksi. Matalien vitriinien oviin laitoin tässä taannoin Clas Ohlsonin staattista kalvoa, joka toistaa hieman marokkohenkistä kuviota. Samalla sain kaikki vitriinien sälät ilmavasti piiloon.



Talvinen mökki marraskuussa

Marraskuun alussa saatiin tänne eteläänkin ihan kiva lumipeite ja kävin toissa viikonloppuna kuvailemassa mökillä kinoksia. Valitettavasti nyt lumesta on jäljellä enää muisto ja on palattu perinteiseen pimeään ja märkään marraskuuhun.

Onneksi voi uutta lunta odotellessa ihastella lumisia kuvia ja kaverin kanssa tehtyä pikaista eväsretkeä mökkiin kävelylenkin varrella :)







sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Vielä kerran Kairaa

Mökkiastiat saivat tänään täydennystä kun kävin hakemassa Torista ostamani viisi syvää lautasta Arabian Kaira-sarjaa. Kipurajana olen pitänyt kyseisistä lautasista 5 euroa kappaleelta, joten 3 euroa per lautanen oli ilahduttavan edullista ehjistä ja siisteistä yksilöistä. Kesällä olin ostanut jo samaisia lautasia 3 kappaletta (muistaakseni yhteensä viidellä eurolla), joten nyt on sopivasti soppalautasia mökille kasassa :) Tuo kolme oli hankala määrä jo senkin takia, että perheessä on neljä syöjää, joten onneksi syvien lautasten metsästys tuotti tulosta hyvissä ajoin ennen ensi kesän mökkikautta.

Tänään ostamani Kairan soppalautaset
Koko kööri kasassa
Mökillä ei kovin paljon ole keittoa syöty, mutta keväällä ja syksyllä se lämmittää mukavasti, joten ihan kiva kun on soppalautasetkin olemassa. Ja tokihan keskikesällä pitää ainakin yksi kesäkeittokin keitellä :)

Samalla kun käväisin mökillä viemässä sinne lautaset, siirtelin aikoja sitten keräämäni Kehrä-sarjan boolilasit vitriiniin. Niitä oli kertynyt kaikkiaan 26 kappaletta, joka on ehkä hieman ylimitoitettua pieneen mökkiin :D Mutta kun halvalla on löytynyt! Täytyy varmaankin ensi kesänä tehdä edes kertaalleen joku booli, että saa noitakin käytettyä :)

Ylähyllyllä Kehrä-boolilasikokoelmani :)



sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kuivausrummun paikka

Meidän uudessa kodissa on pesukoneen mentävä paikka yläkerran kylppärissä taaimmaisessa nurkassa. Näppärästi pois näkyvistä, mutta kun sen päälle olisi pitänyt nostaa kuivausrumpu, ei paikka ollutkaan enää niin näppärä. Muutosta asti meillä on kuivausrumpu ollut väliaikaisesti tökättynä yläkerran suihkunurkkaukseen, jonne se ei hanasta johtuen edes kokonaan mahtunut. Sanomattakin selvää, että systeemi on ollut hankala: suihkua ei ole voinut käyttää ja kuivausrumpu on ollut puoliksi kulkureitillä pesukoneelle.

Lähtötilanne, jossa kuivausrumpu tököttää puoliksi kulkureitillä. Pesukone on suihkuverhon takana perimmäisessä nurkassa juuri sen mentävässä kolosessa.
Olen miettinyt pääni puhki, millä saisimme vinssattua kuivausrummun pesukoneen päälle. Toisaalta se peittäisi samalla pesukoneen hanan, joten hanaa ei saisi pesujen välillä kiinni jos kuivausrumpu olisi pesukoneen päällä. Pari viikkoa sitten kuitenkin välähti, että mitä jos laittaisimmekin kuivausrummun alakerran "pukeutumistilaan". Tuumasta toimeen ja pari päivää myöhemmin isäni ja mieheni kantoivat kuivausrummun alas. Oi sitä iloa, kun vihdoin yläkerran kylppäriä pääsee käyttämään kunnolla ja siellä on tilaa! Ja alakertaan tuo kuivausrumpu mahtui mainiosti. Sen viereen kannettiin vielä vanha Malm-lipasto ja korivaunu, jonne mahtuu silitysraudat yms. ja kiva pieni kodinhoitonurkkaus oli valmis.

Alakerran "kodinhoitotila"
Keittiöremontista jäi yli juuri sopivan kokoinen pala työtasoa, joten siistin reunanauhalla sen päädyt ja nostin sen pesukoneen päälle. Nyt siinä on sopiva laskutila mm. pyykkikorille. Seinälle ruuvasin kylppärissä ostohetkellä olleen Grundtal-tangon, jonka päälle mahtui pesujauheet yms. nätisti seinän taakse katseilta piiloon. Loput erikokoiset saman sarjan tangot ruuvailin patterin päälle seinälle ja pesukoneen päälle kattoon kiinni ja sain tilaa henkarikuivatukselle ja lasten märkien ulkovaatteiden kuivaukseen.

Patterin päällä kuivuvat ulkokamppeet eikä haittaa vaikka vettä tippuisi lattialle. Kengänkuivaaja pitäisi kiinnittää seinälle, mutta toimii väliaikaisesti näinkin :)
Näihin sukkienparittajiin saa kivasti roikkumaan pipot ja hanskat.
Pesukonenurkkaus, jossa katossa tanko henkarikuivatusta varten.
Parin viikon käytön perusteella olen erittäin tyytyväinen tähän järjestelyyn. Alakerran isohko huone jaettiin remontissa vaatekaapeilla makuupuoleksi ja "pukeutumistilaksi" ja tuo pukeutumispuoli jäi harmittavasti turhan isoksi käyttöönsä nähden. Nyt olen kuitenkin onnellinen että osoitin seinän paikaksi sen missä se on, muuten ei kuivausrumpu olisi nykyiselle paikalleen mahtunut! Ja meidän alakerta on sen verran viileä paikka, että kuivausrummun lämmöntuotto on vain tervetullutta sinne :) Vieressä on ovi alakerran kylppäriin, joten kuivausrummun vesisäiliön tyhjennyskin on helppoa. 

Kuivausrumpua vastapäätä on meidän vaatesäilytysjärjestelmä
Kummasti korit ja vaatetanko täyttyivät eikä viimeistelemätöntä seinää näy enää niiden takaa.
Kattoon ruuvasin verhokiskon ja siihen ripustin vanhat olohuoneen verhot, jotta näkymä on rauhallisempi. Kuvan ottamisen jälkeen verhot on silitettykin :D


perjantai 14. lokakuuta 2016

Muija-tarjotin

Muutama viikko sitten törmäsin facebookin kirppiksellä punaiseen Marimekon Muija-kuvioiseen tarjottimeen, hintana kolme(!) euroa. Äkkiä hihkasin tarjottimen itselleni ja kävin sen hakemassa. Tarjottimeen on porattu ilmeisesti seinälle ripustamista varten pieni reikä, jonka vuoksi hinta oli noin alhainen, mutta levoton kuvio antaa paljon anteeksi ja minunkin piti etsimällä reikää etsiä että sen löysin.

Tarjotinta ajattelin mökille, jonne se ehkä vielä päätyykin, mutta nyt alkuun se jäi kotiin kynttiläkuppien aluseksi sohvapöydälle. Mukavan jouluinen väri, alleviivaamatta kuitenkaan joulua liiaksi.
Marimekon muija-tarjotin Iittalan kynttilälyhdyillä

tiistai 11. lokakuuta 2016

Mökkiyö lokakuussa

Mökki on nyt virallisesti talviteloilla ja viime viikonlopun talkoissa katkaistiin kesävesikin. Ainoastaan kukkasipulit täytyy käydä vielä istuttamassa, ehkäpä ensi viikonloppuna uskaltaisi ne jo laittaa maahan.

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna uskaltauduttiin vielä viettämään viimeistä mökkiyötä tälle vuodelle. Pikku patterilla mökki pysyi illan parinkymmenen asteen yläpuolella, mutta aamulla mittari näytti enää viitisentoista astetta. Yö olikin ollut yllättäen kylmä, lähes nollassa, vaikka etukäteen oli luvattu yli viiden asteen yölämpötiloja. Mutta vaatetta kunnolla niskaan, niin pärjättiin. Päivän edetessä aurinko vielä lämmitti ilmaa niin paljon, että tarkenin tehdä loput pihapuuhat ihan sisävaatteissa.

Villatöppöset, säärystimet, patteri ja viini lämmittävät :)
Viimeinen aamu mökillä tänä vuonna

maanantai 26. syyskuuta 2016

Pitkospuut

Osa mökkitontista on todella märkää sateella ja myös keväisin lumen sulaessa. Tämän märän alueen perällä sijaitsee meidän varasto ja sinne joutuu välillä kahlaamaan märässä upottavassa nurmikossa. Näppärästi siellä säilytetään meidän kumisaappaita, joten on ollut vähän hankalaa päästä kuivin jaloin niitä varastosta hakemaan :P

Viime lauantaina intouduin taas vähän nikkarointihommiin ja aluksi rakentelin varaston oven eteen pienen terassin. Seuraavaksi rakensin pitkospuut kierrätysterassilaudoista, joten nyt pitäisi päästä varastolle kuivin jaloin. "Harmi" vaan että nyt on ollut niin kuiva syyskuu, ettei pitkospuita ole päässyt vielä tositoimissa testaamaan, mutta eiköhän tässä vielä märkiäkin kelejä ole edessä. 

Pitkospuut mökin varastolle



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Mökkikerrossängyn viimeistelyä

Isäni nikkaroi mökin kerrossänkyyn vielä tikkaatkin, joten nyt on lasten helppo käyttää myös yläsänkyä. Ollaankin ehditty yöpyä pariin otteeseen mökillä tikkaiden asennuksen jälkeen, sillä kesäkelejä on riittänyt vielä syyskuussakin ja nyt yöksi jääminen on kerrossängyn myötä entistä helpompaa. Myös se, ettei kenenkään tarvitse nukkua enää vetoisessa lattianrajassa lisää mökin käyttöastetta viileämmälläkin ilmalla.

Tikkaat asennettu
Mökissä ostohetkellä olleen Ikean hyllyn kävin kaivelemassa varaston perältä ja ruuvasin sen alkovin nurkkaan seinään kiinni. Siitä tuli oikein näppärä yöpöytä kerrossängylle ja samalla sai taas muuten turhan nurkan hyötykäyttöön :) Tuohon mahtuu hyvin säilömään esim. kännykän tai rannekellon yön ajaksi. Ja koska se on tuolla alkovin perimmäisessä nurkassa, ei sen ruma värikään näy ympäri mökkiä :D

Kerrossängyn yöpöytä



Betonihommia

Mökin kivihommien lisäksi olen valanut muutaman betonilaatankin. Pyöreisiin pesuvateihin olen tehnyt askellaattoja mökin ovelta terassille päin ja synttärilahjaksi ostamillani muoteilla pikkuhiljaa polkua, joka päätynee paviljongilta terassille. Nyt loppui betoni, joten voi olla että valut jatkuvat vasta ensi keväänä.

Muotit
Pesuvatikivistä polkua
Kärsivällistä puuhaa

Kivihommia mökillä

Tässä muutaman viime viikon aikana olen myllännyt mökkipihaa oikein urakalla. Ensin kannoin mökin edestä siihen viime syksynä kasatut tiilet ja tänä keväänä tuodut isäni vanhat terassilaudat mökin taakse ja laitoin kivijalan viereen sorauksen. Samalla kaivoin nurmikkoon hautautuneita liuskekiviä ylös. Siirrettiin tiskipaikka mökin eteen, jotta astioita ei tarvitse enää raahata edes takas tonttia.

Pressun alla oleva tiilikasa ja terassilaudat piti ensin siirtää mökin taakse
Liuskekivien kaivelua nurmikon sisältä

Tiskipaikka siirretty ja kivijalan sekä terassin reunus sorattu
Muutamaa viikkoa myöhemmin keskityin mökkipihan sisäänkäyntiin, joka oli sekin aikoinaan kivetty liuskekivillä, jotka olivat ajan saatossa uponneet nurmikon sisään. Kaivoin jälleen kivet pois ja kuorin nurmikon. Vuorasin kulkureitin juuriestekankaalla ja kärräsin tontin toisesta laidasta lähes kokonaisen suursäkillisen pientä kiveä poluksi. Vielä meidän vanhan pihan betonilaatat astinkiviksi, niin mökkipolku oli valmis. Voin kertoa että kolotti kyllä jokaiseen lihakseen tämän jälkeen :D

Sisääntulosta kaivettu liuskekivet jo pois
Muutama kivi löytyikin :)
Valmista!
Eilen puolestaan hyökättiin paviljongin pohjan kimppuun. Paviljonki on sijainnut nurmikon keskellä ja sen leikkaaminen on ollut tolppien ja ritilöiden takia todella vaikeaa. Nyt kuorimme mieheni kanssa nurmikon paviljongin alta, jonka jälkeen jälleen vuorasin maan kankaalla ja täytin kuopan soralla. Isäni vanhoista terassilaudoista sahasin sopivan pituiset pätkät, joiden avulla sora pysyy paviljongin sisällä. Ulkopuolelle jätin pienet alueet, joihin istutan villiviiniä ja mahdollisesti muita köynnöksiä kasvamaan pitkin paviljongin köynnösritilöitä. 

Koska mökkialueelle tilataan osakkaisen käyttöön hiekkaa ja kivituhkaa vasta ensi kevääksi lisää, oli tarkoitus laittaa tänä syksynä paviljongin pohja vain soralle, mutta en lopulta malttanut olla mallailematta liuskekiviäkin jo paikoilleen. Ne täytyy kyllä ensi vuonna asentaa paremmin hiekan avulla, mutta näkeepähän jo nyt minkälainen tuosta on tulossa :)

Paviljonki viime keväänä ruohopohjaisena
Enää ei tarvitse huolehtia nurmikon leikkauksesta :)
Nyt alkaa isoimmat pihahommat olla tältä vuodelta valmiina, ensi kesänä sitten jatketaan. Vielä pitää piha pistää talviteloille, kausi alkaa olla muutaman viikon päästä paketissa, kun kesävedet katkaistaan.





tiistai 16. elokuuta 2016

Pirtinpenkin tuunaus

Mökin pihalla oli kaksi vanhaa pirtinpenkkiä, jotka olivat sään armoilla menneet aika karun näköisiksi. Toin toisen penkin yksi ilta mökiltä kotiin ja puhdistin sen suihkun ja harjan avulla kaikesta ryönästä. Kun penkki oli kuivunut, se sai kolme kerrosta valkoista Vinhaa päälleen. Istuinosan päällystin meidän uuden kodin varastosta löytyneillä mosaiikkilaatoilla (tätä samaa laattaa oli puretussa keittiössä, tosin valkoisella päällemaalattuna). Lopuksi vielä valkoinen saumauslaasti päälle ja penkistä tuli oikein hyvä sivupöytä/kukkataso meidän parvekkeelle!

Penkki juuri mökiltä tuotuna
Runko maalattu ja istuinosaan liimattu mosaiikkilaattaa
Valmiina parvekkeella saumaamisen jälkeen

Kerrossänky!

Vihdoin meillä on mökillä kerrossänky! Toissa maanantaina isäni tuli työkalujen kanssa mökille ja nikkaroi päivän aikana alkoviin mittojen mukaan tehdyn kiinteän kerrossängyn. Nukkumisalaa siinä on noin 200 x 70 cm, joten mukavasti on tilaa. Lasten valtakuntaahan tuo lähinnä on, mutta hyvä että tarvittaessa sinne mahtuu myös aikuiset nukkumaan.

Ensimmäinen lauta kiinnitetty takaseinään
Sänky alkaa hahmottumaan
Valmis!
Vielä muistutuksena millainen tuo "alkovi" oli reilut vuosi sitten
Yläsängystä tuli lopulta sen verran korkea että etukäteen kaavailemani keittiöjakkara tikkaina ei tule olemaan riittävä. Sänkyyn pitäisikin vielä nikkaroida pari askelmaa sisältävät kiinteät tikkaat, jolloin yläsängyn käyttö helpottuu. Koko runko on myös tarkoitus joskus maalata valkoiseksi, mutta sitä en tänä vuonna meinaa enää tehdä.

Alasängyn korkeus mitoitettiin meidän vanhojen sängynaluslaatikkojen mukaan, joihin lisäsin käyttöä helpottamaan renkaat. Näin pienessä mökissä kun jokainen kolo on tarkkaan käytettävä hyödyksi säilytystilana. Emme myöskään tarvinneet enää sängynaluslaatikkoja kotona, sillä ostimme uuteen kotiin sängynrungoksi säilytystilaa sisältävän Brimnes-sängyn, josta olen haaveillut jo pitkään, mutta vanhaan makuuhuoneeseemme se ei olisi mahtunut.

Makuualkoviin saa yksityisyyttä kettukarkkiverhoilla, jolloin lasten mentyä nukkumaan ei tarvitse istua pimeässä mökissä kuten silloin kuin lapset piti vielä nukuttaa patjoilla lattialla
 





tiistai 2. elokuuta 2016

Tuvan verhot

Jo viime talvena sain virkattua valmiiksi mökin tuvan kahteen ikkunaan verhot. Ikkunoissa ei ollut kuitenkaan verhotankoja, joten verhot ovat saaneet odottaa viikonloppuun asti ripustusta. Koska halusin ikkunoihin hyllylliset verhotangot, on niiden tuunaamisessa kestänyt näin kauan. Tuvan ikkunoihin käytin meidän kodin maalausta varten telojen jatkovarsiksi ostettuja harjanvarsia, jotka maalasin valkoisiksi ja sahasin sopivan mittaisiksi. Hyllynkannattimet ovat Ikeasta ja niihin porasin reiän ruuville, joka kiinnittää harjanvarren kannattimeen. Vielä pitäisi hankkia sopivankokoiset levyt hyllynkannattimien päälle.

Pohjoisikkunaan kissankelloverhot
Sohvan taakse ruusuverhot

Mökkikaapit vihdoin valmiit

Kerroin syksyllä mökille ostamieni matalien kaappien muutoksesta. Silloin jäi vielä kaappien rungot maalaamatta, sillä painavina en niitä kotiin saanut raahattua ja mökissä maalaaminen oli kylmien kelien vuoksi jo mahdotonta. Nyt viikonloppuna otin projektikseni maalata kaappien rungot ja vihdoin ne ovat valmiit.

Maalasin vain kaappien näkyvät osat, sisäpuolet saivat jäädä alkuperäiseen kuosiin
Valmiit kaapit viime syksynä tuunattujen ovien kanssa
Tässä vielä muistutuksena kaappien alkuperäinen ulkonäkö, melkoinen muutos!