Mökin tiskipaikka on tässä vajaan kahden vuoden kuluessa saanut kokea jo monenmoisia muodonmuutoksia. Ihan ensin tiskasin vesipisteen vieressä mökillä ostaessa olleiden ränsistyneiden puutarhapöytien päällä. Pian kuitenkin nostettiin mökissä sisällä ollut tiskipöytä ulos lähelle vesipistettä.
|
Aluksi tiskipöytinä toimi kaksi vanhaa pihapöytää |
Viime kesänä keksin että siirtämällä tiskipaikan mökin etuseinustalle ei astioita tarvitsisi aina kuljetella ympäri tonttia, vaan ne olisivat lähellä ulko-ovea ja näin ollen puhtaina helpompi siirtää sisälle kaappeihin. Lisäksi paikka on länteen päin entisen tiskipaikan idän sijaan, joten todennäköisemmin saisi tiskata auringossa, sillä mökillä oleillaan eniten iltapäivästä eteenpäin.
En ollut tyytyväinen mökin alkuperäiseen tiskipöytään, sillä se oli liian pieni ja siinä oli vain puolitoista allasta. Vieressä piti myös pitää toista pöytää kuivaustelineille, joka teki seinustan ulkonäöstä sekavan. Syksyllä hankkiuduin altaasta eroon ja nikkaroin vanhan kuivauspöydän runkoon lankuista pöytätason. Tämä ratkaisu ei osoittautunut kuitenkaan hyväksi, sillä lankkujen raoista valui pesuainevettä puhtaiden alatasolla kuivumassa olleiden astioiden päälle..
|
Tiskipaikka länsipäädyssä viime syksynä |
Talven mietiskelin ratkaisua ongelmaan ja päädyin että haluan tarpeeksi pitkän tiskipöydän tason, josta nikkaroisin kunnon tiskipaikan. Aluksi etsiskelin tiskipöytää torista, mutta sitten sattumalta näin vanhan kaverini someen laittaman kuvan keittiöstään maininnalla, että tästä alkaa remontti. Huikkasin että jos ovat hankkiutumassa tiskipöydästä eroon, niin otan mielelläni. Perjantaina vihdoin koitti päivä, jolloin pääsimme tason mökille hakemaan ja viikonloppu menikin tiskipaikan nikkaroinnin parissa :)
Taso on oikein täydellinen tuohon, lähes maksimaalisen levyinen ja siinä on kaksi täysikokoista allasta keskellä kuten halusinkin. Nyt molemmilla puolilla on tarpeeksi laskutilaa. Alahyllylle mahtuu kuivaustelineet ja ämpäri vedenpoistoa varten. Vielä täytyy käydä ostamassa toiseen altaaseen sellainen pohjaventtiili jonka saa tulpalla tukittua, sitten on valmista. Kesävesikin kytketään ehkä ensi viikonloppuna, kunhan yöpakkasista päästään.
|
Tiskipaikka nyt! |
Haaveilen vielä pienestä valokatteesta tiskipaikan päälle, jolloin voisi tiskailla sateellakin, eikä tiskialtaisiin menisi myöskään sadevettä niin paljon. Mutta siihen täytyy kysyä lupaa hallitukselta ja ehkä myös kaupungilta. Joten ei ole ainakaan tämän kevään hommia se.