lauantai 30. huhtikuuta 2016

Työkalupakki

Eilen veimme isäni kanssa puretut keittiökaapit ja muut remonttijätteet sorttiasemalle. Samalla isä oli kotoaan kerännyt itselleen tarpeetonta, jätteeksi menevää tavaraa mukaan. Pitihän sitä isän sorttisatsia sitten vähän vilkaista ja nappasin itselleni vanhan toimivan aurinkovarjonjalan sekä lasittoman kynttilälyhdyn, jonne ajattelin laittaa jonkun roikkuvan köynnöksen kivasti ristikoiden välistä valumaan.

Mutta paras löytö oli pappani vanha työkalupakki. Ihanasti patinoitunut metallinen pikku pakki oli kuin tehty mökkityökalujen säilytykseen. Täytyi heti käydä viemässä pakki mökille ja sommitella työkalut sen sisälle. Onneksi se ei joutunut roskikseen!

Pappani vanha työkalupakki
Pelastin myös vanhat sakset ja jonkinlaiset pihdit
Sisään mahtui mainiosti mökin työkalut

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kotimo-seinälautaset

Olen pitkään ihastellut Kotimo designin kasviaiheisia seinälautasia ja nyt kun löysin niitä Prismasta 70% alennuksella, en voinut olla ostamatta. Lautasia oli jäljellä vain yksi hiirenvirna- ja yksi voikukka-kuvioinen, joten ne lähtivät matkaan. Nakuttelin ne heti viikonloppuna mökin seinälle, sinne sopivat oikein mainiosti :)

Kotimo designin seinälautaset



Takatalvi

Viime lauantaina oli mökillä talkoot. Talkoiden ajan oli suht lämmin kun aurinko paistoi, mutta iltapäivällä keli muuttui täysin. Ensin tuli rakeita ukkosen jyrinän säestyksellä ja myöhemmin sade muuttui rännäksi. Urheasti kuitenkin grillattiin makkarat räntäsateessa ja värjöteltiin mökissä, joka saatiin ahkeralla lämmittämisellä jopa yli 15 asteen lämpötilaan :D Kesää odotellessa...

Grilli räntäsateessa
Sisällä takit päällä jälkkärikahveilla

Parvekesohva vol 2

Meillä oli tässä taannoin peräkärry käytössä, joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja kuljetutin meidän kuormalavasohvan jo uudelle asunnolle. Sitä ennen lakaisin ja pesin parvekkeen laudoituksen ja sen alta lattian vuosien pölystä ja liasta. Sohva loksahti partsille kuin olisi sinne tehty ja lasituskin on osoittautunut niin tiiviiksi, ettei tyynyt ole kastuneet isommankaan sateen aikana vaikka ovatkin aika lähellä lasin reunaa. Aurinkoisina päivinä sohvalla on ollut ihana löhötä remppatouhujen välissä :)

Parvekkeen laudoitus ei ole mitenkään laadukkain mahdollisin ja siinä on kaikenlaista lähtemätöntä mustumaa. Sohva peittää onneksi laudoituksesta ison osan, mutta löysin myös sitä peittämään Jotexilta puoleen hintaan muovimaton tyyliin sopivalla marokko-kuviolla. Sohvan lisäksi parvekkeella on jo viime kesänä maalaamani kaapelikela. Sinne on vielä tulossa nykyiselläkin parvekkeella ollut säilytysarkku ja mahdollisesti korituoli, jos se ei mahdu tulevaan olohuoneeseen. Parvekkeesta onkin tulossa lähinnä löhöilypaikka ja alakerran piha sitten painottuu enemmän ruokailupuoleen.

Parvekesohva jo muutettu

Remppaa

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt remontin kourissa. Tai eihän me olla miehen kanssa osattu oikein mitään tehdä, joten kunnia kuuluu täysin isälleni, joka on päivisin ahkeroinut asunnollamme. Sieltä on nyt purettu keittiö kokonaan, tehty uusi seinä pienemmän makuuhuoneen ja olohuoneen väliin (joku on keksinyt joskus poistaa sen...) ja puhkaistu isomman makuuhuoneen seinään kolo uudelle vaatekaapille. Vielä pitäisi rakentaa alakertaan meidän makkariin seinäke, joka tulee kätkemään aikuisten vaatesäilytyksen. Sen jälkeen alkaa sitten seinien ja alakerran katon maalaus. 

Olohuoneen ja pikkumakkarin välinen seinä rakentuu
Isomman makuuhuoneen seinään tuli aukko vaatekaapille
Pikkumakkarin puolelle mahtui upotettava seinähylly koteloinnin hukkatilaan
Keittiö hajoitettu

Olen varannut suunniteluaikoja eri keittiöfirmoista ja keskiviikkona menemme ensimmäiseen. Voi kuitenkin olla että joudumme muuttamaan ilman keittiötä, mutta onneksi kesäkuussa luulisi tarkenevan jo mökillä, jonne voi nopeasti kipaista ruoanlaittoon :) Mutta kyllä huokaisen isosti kun tämä urakka on ohi!