Syksy on hurahtanut joululahjaneulomusten, töiden ja nyt viime viikkoina vesirokkoisten lasten parissa. Tänään sain viimeisetkin lahjat valmiiksi ja pakettiin, joten niiden kanssa ei tarvitse enää ahertaa. Vietetään tänä vuonna joulu meillä kotona, kuten joka toinen vuosi on tapana. Uudeksi vuodeksi lähdetään sitten koko kööri Joensuuhun sukuloimaan.
Pari viikkoa sitten tein lapsia varten piparkakkutalon ja ylijäämätaikinasta joulupipareita. Kasasin talon omatekoisella pikeerillä ja sitä jäi sen verran paljon yli, että piti oikein keksimällä keksiä, lisää ja lisää koristuksia sekä taloon että irtopipareihin. Lopulta sain kaikki hyötykäytettyä. Koska emme miehen kanssa syö viljaa, on talossa lapsille syömistä varmasti vielä pitkään joulun jälkeenkin :)
Kuusi hommattiin meidän perheen perinteen mukaan jo viime viikonloppuna. Tiistaina lapset pääsivät koristelupuuhiin ja nyt kuusi nököttää olkkarin nurkassa tuomassa joulutunnelmaa <3
Joulukuusi vuosimallia 2013. |
Kunhan saan lahjat jaettua, niin voin laittaa kuvia, mitä kaikkea käsitöitä on syksyn mittaan tullut tehtyä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti