torstai 15. lokakuuta 2015

Kalusteet paviljonkiin

En kuitenkaan malttanut odottaa kevääseen asti paviljongin kalusteiden hankkimisen kanssa. Kävin syyskuussa ostamassa Ikeasta neljä valkoista Läckö-tuolia ja samantien harmittelin etten ostanut heti kuutta. Tuolien ovh oli 25 euroa kappaleelta, mutta tuolloin hinta oli alennettu 20 euroon kappale. Pari viikkoa myöhemmin kävin hakemassa ne harmittamaan jääneet kaksi tuolia lisää ja yllätys oli suuri, kun tuolien hinta oli enää 10 euroa kappale! Silloin kyllä harmitti etten ostanut kaikkia kuutta tuolia vasta tuolloin myöhemmin :D 

Ikean Läckö-tuolit paviljongissa
Nyt katselin Ikean sivuja, eikä Läckö-tuoleja ollut enää ollenkaan valikoimissa. Lienevätkö poistuneet kokonaan vai ainoastaan talven ajaksi, mutta olen joka tapauksessa tyytyväinen että tuolit tuli jo hankittua. Ne ovat ihanan siron näköiset paviljonkiin, mutta metallisina kuitenkin jämäkät istua ja yllättävän painavatkin. Jotkin pyöreät istuinpehmusteet ajattelin vielä metsästää, niin ei tee pahaa istahtaa metalliseen tuoliin shortseilla :D

Tuolien seuraksi paviljonkiin haluan valkoisen pyöreän metallipöydän ja olen sellaista tuloksetta metsästänyt. Meillä on omalla pihalla tähän tarkoitukseen melkoisen sopiva valkoinen pöytä ja harkitsenkin sen siirtämistä mökille ensi kesäksi.


Pyöreä pöytä saanee paikan pavinjongista
Kesän aikana olen myös silloin tällöin ihastellut Anttilassa myytävää valkoista Anno-pöytää, mutta sen 70 euron hinta on ollut turhan suolainen. Nyt löysin kyseisen pöydän puoleen hintaan Kodin1:stä ja pakkohan se oli ostoskoriin klikata... Katsotaan minne tuo pöytä sitten ensi kesänä päätyy :)

Anttilan Anno Retro-pöytä (kuva tuolta)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti