sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Suunnitelmia ensi kesäksi

Vuosi on tuskin ehtinyt vaihtua, mutta katse on jo tukevasti ensi kesässä. Talven aikana mieleen on putkahdellut erinäisiä projektisuunnitelmia ensi kesäksi ja sormet syyhyten odottelen, että pääsen kevään tullen tositoimiin.
 
Tiskipaikan suhteen olen tullut päätökseen, että viime kesänä käytössä ollut pieni aurinkovarjo sadesuojana ei ole riittävä. Valokatteeseen tarvitsisi luvat, joten aloin metsästämään seinustalle maksimissaan 2 metriä leveää markiisikatosta. Etsintä ei ollutkaan niin helppo kuin etukäteen luulin, sillä halvat valmismarkiisit olivat kaikki liian leveitä tuolle seinustalle. Mittojen mukaan tilattavat markiisit puolestaan olisivat tulleet maksamaan toista tonnia, joka oli ihan liian iso raha laittaa mökkiin. Käytettynäkään noin kapeita markiiseja ei ollut oikein tarjolla, ainakaan järkevän matkan päässä.
 
Viime kesänä sateensuojana toimi pieni aurinkovarjo 
Parin kuukauden googlettamisen jälkeen löysin VidaXL:ltä kohtuuhintaisia lattian ja katon väliin pingotettavia markiiseja, joita sai myös 2 metriä leveänä. Syvyyskin oli sopivasti 1,2 metriä eli juuri tuon terassilaudoituksen verran. Viikko sitten klikkasin moisen ostoskoriin ja nyt perjantaina lähetti toi sen kotiovelle. Tänään kannettiin miehen kanssa markiisin osat mökille odottelemaan kesää. Koska markiisi on tuollainen ei-kiinteä, niin ajattelinkin purkaa sen aina mökkiin sisälle talviajaksi, jotta kangaskin säilyy paremmin kunnossa kuin talven armoilla ulkona ollessaan. 
 
Tällainen markiisi tulee tiskipöydän päälle ensi kesäksi, kuva tuolta
 
Toinen suunnittelemani asia on ruukutuspöydän tekeminen vesipisteen viereen mökin vanhasta pienestä tiskipöydästä. Onneksi en sitä aikoinaan hävittänyt, vaan säilöin altaan varaston taakse. Syksyllä keksin, että sehän olisi juuri sopivan kokoinen ruukutuspöydäksi ja esim. vihannesten huuhteluun. Täytyy tiskipisteen tavoin vain tehdä altaalle kestopuusta kunnon runko ja takarimoitus ylähyllyineen, jolloin se antaa myös näkösuojaa palstalle sekä siihen voi kiinnittää metallisen hanallisen vesisäiliön pienemmän altaan päälle vaikka käsienpesua varten.

Mökissä alun perin ollut vanha tiskipöydänlevy
 
Tiskipöydän mallailua hanan viereen tulevalle paikalleen.
 
Mökin pihalta sieltä täältä on löytynyt vanhoja punaisia tiiliä, joita on ehkä juuri riittävästi, että saan niistä tehtyä ruukutuspöydälle pohjan. Viime syksynä hankin palstalle (kolmannen!) kompostin, jonka sijoitin tuohon hanan viereen, siihen on helppo heittää esim. porkkanoiden naatit ja sipulinkuoret, kun niitä käy kasvimaalta hakemassa ja huutomassa hanan alla ennen ruoaksi laittamista.
 
Mutta nyt täytyy lusia tämä talvi pois alta, ennen kuin pääsee taas puuhaamaan...
 
 

lauantai 18. marraskuuta 2017

Mökin kasvihuone

Edellisessä postauksessa vilahtikin yhdessä kuvassa mökille viime kesänä pystytetty seinäkasvihuone. Isälläni oli moinen tyhjänpanttina ja hän lahjoitti sen minulle. Kävi vielä kasaamassakin kasvarin paikalleen, hyvä palvelu :)
 
Mökin seinälle kasvihuoneeseen lisäsin muutaman seinäkiskon, jotka mahdollistavat hyllyjen laiton ja niiden siirtämisen sopivaan korkeuteen. Viime kesänä kasvihuoneessa kasvoi tomaatti, pari chiliä ja kaksi paprikaa. Ensi kesänä ehkä jotain muuta.
 
Seinäkasvihuone paikoillaan mökin eteläseinustalla
 
 

Terassin laajennus

Kaivoimme vanhalta pihalta muutossa mukaan edelliseltä asukkaalta ostamamme betonilaatat. Ne olivat reilun vuoden pinossa mökkipihalla, kunnes keksin niille käyttöä. Tein niistä jatkeen puulaatoista muodostetulle terassille, jotta grillille ja etenkin sen kuumalle kannelle olisi palamaton (lasku)alusta.
Ennen laajennusosan tekoa, piti sen tieltä siirtää keskelle pihaa jonkun istuttama rodo. Heinäkuun alussa tartuin lapioon ja kaivoin rodon pois sille liian aurinkoisesta paikasta ja istutin sen terassin viereen rusopajuangervopensaan varjoon. Toivottavasti se viihtyy siellä paremmin ja kukkii runsaammin kuin tämän kesän yhden kukan voimin :)
Lähtötilanne, rodo lähes kulkureitillä keskellä pihaa
Rodo siirretty
Rodon siirron jälkeen kaivoin nurmikon pois ja kärräsin taas kärrykaupalla hiekkaa siirtolapuutarha-alueen toiselta laidalta suodatinkankaalla vuorattuun kuoppaan. Siihen päälle ladoin laatat ja saumasin ne samalla hiekalla. Lopuksi vielä kalusteiden ja grillien paikoilleen laitto ja uudesta, laajentuneesta terassista pääsi nauttimaan!

Betonilaatat ladottuina ja saumattuina

Valmista!!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Juomavesisäiliön paikka

Hankin kesällä mökille juomavettä varten hanallisen lasisäiliön, kun muutamalla eurolla moinen Clas Ohlsonilta löytyi. Vesipönikälle ei löytynyt oikein kunnollista paikkaa mökistä sisältä, joten askartelin sille oman hyllyn heti ulko-oven viereen pihalle. Säiliö tarvitsi katollisen säilytyspaikan, ettei sadevesi pilaa juomavettä, joten ihan pelkkä taso ei ollut riittävä.
 
Ulko-oven vieressä sijaitsevasta hanasta on helppo ottaa vettä sisältäkin käsin
 
Katto on saranoitu, joten säiliö on helpompi täyttää ja siirtää

Talveksi irrotin hyllykön seinästä ja tarkoitus olisi se ennen kevättä maalata. Minkä väriseksi, on vielä arvoitus, mutta mietinnässä olisi mökin seinän värinen punainen, jotta teline olisi mahdollisimman huomaamaton.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Tiilet hyötykäyttöön

Muistatteko vielä nämä tiilet? Syksyllä 2015 kannoin tiilet mökin länsiseinustalle, josta ne seuraavana kesänä siirsin mökin toiselle puolelle. Viime keväänä siirsin tiilet vielä kertaalleen uuden pihasäilytyslaatikon tieltä ja naureskelinkin että toivottavasti niille tulisi muutakin tehtävää kuin siirtely ympäri tonttia :)
Kesäkuussa vihdoin aloitettiin miehen kanssa kaivamaan mökin eteläseinustaa kasvillisuudesta vapaaksi ja kärrättiin tilalle suodatinkankaan päälle useampi kottikärryllinen hiekkaa. Siihen sitten sommittelin tiilet päälle ja näin saatiin siisti mökinreunusta, jossa ei rikkaruohot rehota ja juurillaan riko mökin kivijalkaa.
Eteläseinusta ennen..

.. ja jälkeen.

Tiilet ladottuna.
Kesä ehti kulua elokuulle asti, kun vihdoin innostuin tekemään saman homman myös mökin itäseinustalle. Tietenkin valitsin päiväksi kesän ainoan hellepäivän (ennen illan Kiira-myrskyä) ja vietinkin melkoisen hikisen työrupeaman seinustan parissa. Mutta työ palkitsi tekijäänsä ja vihdoin viimeinenkin seinusta oli siistitty.
Itäseinusta vaiheessa

Valmis!

Eipä tiiliä pahemmin näy kaiken tavaran alta :D
Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten paljon routa liikuttelee ensi talvena tiiliä. Toivottavasti eivät kovin kamalasti heilu!

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Klaffipiironki

Viikko sitten selailin facebookia ja vastaan tuli annetaan-ilmoitus sinisestä tarroilla kuorrutetusta vanhasta klaffipiirongista. Yllätyksekseni kukaan ei ollut varannut lipastoa vielä itselleen ja aloinkin pohtia, pitäisikö minun se kotiuttaa. Kävin mittailemassa alakerrassa miten piironki mahtuisi ompelupöydän paikalle ja koska se menisi siihen täydellisesti, huikkasin lipaston itselleni.

Tarroitettu klaffilipasto
Lisää tarroja sisällä.
Kävin samana iltana hakemassa lipaston kotiin ja aloitin tarrojen rapsuttelun. Siinä meni ilta ja seuraava aamu, mutta melko hyvin tarrat lähtivät. Muutamasta kohdasta lähti maalia tarrojen mukana, mutta onneksi ulkopuolella olevat maalinlohkeamat ovat näkymättömissä sivureunassa. Pöytäpinnasta lohkesi myös isohko pala maalia, mutta pikakorjasin sen palalla valkoista dc-fixiä :) 

Pöydänpinta yhtenäistetty valkoisella dc-fixillä, laatikot saivat pohjalle sinivalkoista hyllypaperia.
Laatikoiden etulevyt olivat kellastuneen koivun väriset ja ne pääsivät maalisudin alle. Samalla sain kitattua vetimien reiät, jotta pystyin vaihtamaan liian modernit, ei-alkuperäiset vetimet toissa keväänä ostamiini 50-luvun lankavetimiin. Pikkulaatikoihin löysin niin samanväriset nupit omista kätköistä, joten jätin ne kokonaan käsittelemättä. Ainoastaan laatikoiden pohjat saivat hyllypaperia ylleen.

Maalausstudiona toimi tällä kertaa alakerran kylpyhuone. Maaliksi valikoitui kotona valmiiksi ollut Clas Ohlssonin turkoosinsävyinen kalustemaali.
Lipastoon upposi paljon käsityötavaroita ja siinä on myös helppo käyttää naftaliinissa ollutta läppäriäni (meillä on pöytäkone olohuoneessa, jota yleensä käytän). Tänään testasin myös ompelua klaffipöydän päällä ja se taipui siihenkin oikein mainiosti. Ompelukoneet saivat säilytyspaikan alakerran vaatehuoneesta, turha niitä on pitää koko ajan esillä, jos ompelen vain muutaman kerran vuodessa.
Valmiina!
Takaseinään porasin reiän läppärin johtoa varten.
Lipasto toimii hyvin myös ompelupöytänä.
Lipaston ohi kävellään sekä minun puolelleni sänkyä, että meidän pihalle, joten entistä ompelupöytää kapeampi kaluste on ihan tervetullut. Ja aukinaisena siinä on kuitenkin enemmän tilaa kuin vanhassa pöydässä. Ja miten sympaattinen vanha piironki onkaan kaarevine jalkoineen <3

lauantai 9. syyskuuta 2017

Kesä meni

Ohoh, tulikin vahingossa koko kesän kestänyt blogitauko! Hirveästi olen kyllä mökillä puuhaillut, mutta mitään en ole tänne asti saanut kirjoiteltua. Ehkä talven aikana on sitten aikaa purkaa mitä kaikkea mökillä on tapahtunut :)

Alkukesästä mökillä kävi sisustustoimittaja kuvaajan kanssa ja sitä varten paahdoin kevään mökin ja pihan kimpussa, jotta saisin ne suht kuvauskuntoon. Lopputulosta saa sitten ihailla jossain vaiheessa ensi vuotta ilmestyvässä Unelmien talo & koti -lehdessä :) Myös kuvausten jälkeen on etenkin piha kokenut paljonkin muutoksia, mutta niistä sitten tarkemmin myöhemmin.

Vaikka lähes jokainen mökkireissu on sisältänyt jotain puuhastelua, on siellä myös puhtaasti laiskoteltu ja vietetty aikaa. Heinäkuussa muun perheen sukuloidessa tein myös uuden yöpymisennätyksen mökillä, peräti neljä yötä putkeen!

Vielä on muutama viikonloppu aikaa ennen syystalkoita ja mökkikauden loppumista. Muutama marjapensas pitäisi vielä siirtää, tehdä pohjoisrajalle vadelma-aita ja kaivaa liuskekiviä nurmikon tasalle askelpoluiksi. Toivottavasti ei olisi kamalan sateinen syyskuu, että saan tehtyä kaiken ennen ilmojen kylmenemistä.


Välillä ehti riippumatossakin lökötellä.