tiistai 12. tammikuuta 2016

Ompelupöydästä pihapöydäksi

Reilu vuosi sitten bongasin tässä lähialueella myynnissä olevan vanhasta ompelukoneenjalasta tehdyn pöydän. Olin moista jo jonkin aikaa miettinytkin ja lyhyen välimatkan ja mielestäni kohtuullisen 50 euron hinnan takia noudin pöydän samantien omakseni. 

Pöytä vasta kotiin tuotuna
Musta-ruskeana pöytä ei meidän sisustukseen sopinut, joten yllärinä se valkaistui. Jalan spray-maalasin ja pöytälevyn vahasin Osmocolorilla valkoiseksi. Jalan kanssa kävi pieni kömmähdys valkoisen spray-maalin loppuessa kesken. Kipaisin äkkiä rautakauppaan hakemaan lisää ja kiireessä olinkin valinnut vaaleanharmaan värin. Mutta en antanut asian häiritä ja ruiskuttelin jalan sitten haalean vaalean harmaaksi.

Jalka maalattuna, valkoisen sijaan siitä tulikin vaaleanharmaa
Kun pöytälevy oli vahattu valkoiseksi, siitä tuli ompelupöytäni. Tähän tarkoitukseen se on osoittautunut hieman epäkäytännölliseksi, sillä ompelukoneen poljinta ei saa pöydän alle ja sen vuoksi tuolin pitää olla kaukana pöydästä, jolloin ompeluasennosta tulee todella epämukava. Kaunis pöytä toki on!

Ompelunurkkaukseni

Ennen joulua vietin erinäisiä iltoja ompelukoneen äärellä ommellen joululahjoja. Aloin miettimään, mitä tekisin ompelupöydän ergonomian suhteen ja päädyin lopulta mielestäni melko kivaan ratkaisuun: Pöytätason alle ostaisin Ikeasta kauniit ja ihanan sirot HILVER-jalat, jolloin pöydän alustaa pääsisi taas hyödyntämään. Vanhasta ompelukoneenjalasta tulisi pihapöydälle alusta. Olin aikoinaan nähnyt jossain blogissa kuvia ompelukoneenjalasta ja metallisesta ovimatosta tehdystä pihapöydästä ja sellaisen haluaisin! En kuitenkaan löytänyt enää mistään Suomessa myytäviä koristeellisia metallisia ovimattoja, joten oli käännyttävä ulkomaiden puoleen. Löysinkin lopulta eBaysta sopivan maton jota myös toimitettiin Suomeen ja tilasin sellaisen. Tänään tuli postista ilmoitus, että matto odottelee siellä noutajaansa, joten projekti etenee :) Maton spreijaan kesällä valkoiseksi ja sitten se pääsee jalkoineen meidän uudelle pihalle aputasoksi grillin viereen. Ja seuraavalla Ikea-reissulla täytyy ostaa ne uudet jalat ompelupöytään.

Tällaisen (mustan) maton tilasin pihapöydän kanneksi

Edit 17.1.2016:

Eilen sain haettua jalat ompelupöytään ja tänään testailin ompelua siinä. Paljon mukavampi asento, kun ei tarvitse kurotella kaukaa ompelukoneelle ja jalat saa pöydän alle. Nyt tosin tuo kolonen on turhan ahdas pöydälle uusien jalkojen kanssa ja ompelukoneiden alla oleva tasokin on väärässä kohdassa pöytään nähden, mutta onneksi "kohta" muutetaan ja huonekalut saa paremmin järjestykseen.

Pöytälevy Ikean Hilver-jalkojen kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti