Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa Femmatorilla Tuusulassa. Mukaan tarttui virheetön Erkkitapio Siiroisen Jesperi-sarjan keltainen tarjoilumalja 20 euron hintaan. Maljan halkaisija on 17 cm ja korkeus 10 cm, joten ihan kivan kokoinen astia kyseessä. Näin heti tarjoilevani tuossa pääsiäisenä pashaa ja hedelmäsalaatillekin se olisi oikein kiva. Mielestäni ihan kelpo löytö :)
Erkkitapio Siiroisen Jesperi-tarjoilumalja, Riihimäen lasi. |
Olen pikkuhiljaa keräillyt Nanny Stillin kehrä-sarjan boolimukeja, kun niitä on pikkurahalla tullut vastaan. Meinasin viedä ne mökille ja nyt kun Femmatorilta löytyi saman sarjan kermakko 1,4 eurolla, en malttanut olla nappaamatta sitäkin mukaan. Kehrää löytyy myös yksi maljakko ja voi olla että myös muita osia tulee mökille ostettua jos halvalla löytyy.
Olen joskus aikoja sitten tainnut mainita olevani heikkona vanhoihin voipyttyihin. Niitä on kertynyt jo ihan kiitettävä määrä, mutta kun sydänkuvioinen astia löytyi kahdella eurolla, en voinut olla vastustamatta kiusausta ja poimin sen mukaani. Joulun aikaan meinasin käyttää sitä vaikka namujen tarjoiluastiana ja kesäksi se löytänee tiensä mökille. Muutama viikko sitten löysin Lanttilasta soman punaraitaisen kannellisen voipytyn parilla eurolla, joka onkin jo mökillä odottamassa ensi kesää :)
Kehrä kermakko 1,4 eurolla, sydänkuvioinen voipytty 2 euroa ja labralasi töistä roskiskasasta ilmaiseksi. |
Punaraitainen voipytty kannella. |
Pari viikkoa sitten ostin kahdella eurolla Tigerista hauskat posliiniset maustemitat. Kotikäytössä eivät olisi ehkä kovinkaan kätevät, mutta mökille vein nämäkin. Aivan mahtavan söpöt tuota keltaista pöydänpintaa vasten!
Tigerin posliiniset maustemitat, 2 euroa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti