Tällä viikolla olen kunnostautunut kirppisten kiertelyssä, keskiviikkona töiden jälkeen kävin ensimmäistä kertaa katsastamassa Kaivarin Kanuunan, helatorstaina Tuusulassa Femmatorilla ja tänään Koivukylän viikko sitten avatussa kierrätyskeskuksessa sekä lastenvaatekirppis Villa Lyhdyssä. Yllättäen mukaan tarttui joka reissulta myös muutama astia :)
Eli kaappeihin päätyi ensin yksi syvä Arabian Kesti -lautanen parilla eurolla ja tänään löytyi vielä kierrätyskeskuksesta viisi samanmoista lisää vain euron kappalehintaan! Eli nyt on syviä lautasia täysi tusina kasassa, eiköhän niillä pärjää. Samalla reissulla löytyi myös kolme kappaletta 20 senttisiä matalia Kesti-lautasia, lähtivät puolentoista euron kappalehinnalla mukaan.
Niinikään kierrätyskeskuksesta löytyi neljä kappaletta niin nättejä Arabian lautasia, että ne oli aivan pakko ottaa mukaan. Läpimitaltaan ovat n. 17,5 cm ja netti kertoi että ovat nimeltään Sohvi. Potentiaaliset mökkilautaset nämäkin ;)
Kukkaruukkujen aluslautasiksi tuli myös ostettua muutamia lautasia. Mm. eurolla viisi valkoista merkitöntä kahvikupinalusta, niin tavallisia etten viitsinyt niitä edes kuvata. Sitten nätimpiä olivat nämä keltakukalliset lautaset, joita ostin kaksi eurolla. Sekä kuudellakymmenellä sentillä löydetty sinikuvioinen isompi lautanen tomaattiruukun alle.
Lopuksi vielä hauskat kermakot, jotka löytyivät eri kirppiksiltä. Koska meillä juodaan kahvit sekä maidon (mies) että kerman (minä) kanssa, minulla on pakkomielteenä hommata yleensä kaksi kutakin kermakkoa. Näistä erikoiset tekee sormille tehdyt urat yläreunassa, joiden ansiosta kermakosta saa hyvän otteen. Näiden mallia en tiedä, pienen kokonsa ansiosta päätynevät meille arkikäyttöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti