tiistai 10. tammikuuta 2012

Huopikkaat

Olen ollut vailla kunnon pakkasilla lämpimiä kenkiä ja noin kuukausi takaperin keksin että huopikkaat on saatava. Halusin pystyä sovittamaan kengät ennen ostoa, joten se rajasi nettikaupat pois. Kertaallen kävin Jumbon K-kengässä sovittamassa Lahtisia, mutta ne eivät tuntuneet tarpeeksi hyviltä jaloissani. 

Tänään löytyi Prismasta mukavan tuntuiset Alho-merkkiset huopatossut ja ne lähti satasen hintalapusta huolimatta matkaan. Tavoitteena olisi että nämä ovat minun ensimmäiset ja viimeiset huopikkaat, toivon mukaan kestävät koko elämän :) Olin etukäteen miettinyt, minkä väriset kengät haluaisin, mutten osannut päättää. Nyt väri päätettiin onneksi puolestani, tarjolla oli ainoastaan harmaita huopikkaita.

Ja löytyipä sitten samalla reissulla vielä toisetkin huopatossut sillä Lahtisten sisätossu-malliset huopikkaat olivat puoleen hintaan ja yksi pari löytyi vielä omaa kokoa. Pakkohan oli kahdella kympillä napata myös ne mukaan ja vanhat puhkikuluneet sisätossuni pääsivät eläkkeelle.
Vasemmalla Lahtiset, oikealla Alhot


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti