perjantai 21. joulukuuta 2012

Vetskaripäiväpeitot

Olen pari viimeistä päivää vietänyt tiiviisti aikaa ompelukoneen ääressä. Kolme iltaa ja parit tytön päikkärit siinä meni, mutta nyt on lasten tulevaan kerrossänkyyn vetoketjuilla suljettavat päiväpeitot valmiina! Idean sain aikoinaan kun googlettelin kuvia Niemen tehtaiden kerrossängystä ja törmäsin blogiin, jossa oli esitelty kerrossänkyyn itse tehdyt vetoketjupäiväpeitot.

Ikeasta siis halpaa kangasta ja netistä metrivetoketjua, jonka jälkeen aloitin ompeluhommat. Koska minulla ei ollut mitään tarkkaa visiota kuinka nuo pitäisi fiksuiten tehdä, niin menin aikalailla yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja vaikka ihan täsmälleen samanlaisia noista ei keskenään tullut, niin kuitenkin oikein toimivat ja ainakin kauempaa katsottuna ihan siistitkin :) Sitten vielä pitäisi saada itse sänky maalattua, jotta pääsisi noita ihan käytännössä testaamaan.
Toinen päiväpeitoista vetoketjut kiinni
 
Kun vetoketjut avaa, niin kannen saa yön ajaksi rullattua jalkopäähän
(tuo sivukangas ei lörpötä noin rumasti, kun sängynlaita on sitä tukemassa)


perjantai 7. joulukuuta 2012

Kirppisostoksia ja paripulpetti

Tällä viikolla olen ehtinyt kiertämään pari kirppistä ja tokihan kotiinkin on tullut rahdattua taas tavaraa. Keravan Oliverilta tarttui mukaan mm. retro kello, lasten leikkeihin emalimuki, vanha metallinen naulakko, Marimekon paita tytölle (vielä iso) ja pukinkonttiin Brion perässävedettävä ötökkä. Myös nykyisen lasten makuuhuoneen eli tulevaisuuden vierashuoneen ikkunaa koristamaan löytyi Aarikan sinikukkainen mobile. Ja lopuksi vielä musta metallinen roikkuva häkkyrä, joka päätynee ehkä kesällä terassille tai parvekkeelle jonkin kukan pidikkeeksi.





Tänään pääsin käymään Tuusulan Femmatorilla ihan ilman lapsia ja sieltä löytyi muutaman lastenvaatteen ja lasipurkin lisäksi kolme mattasinistä 24h soppakulhoa ja yksi murokulho. Nyt noita isompia on meillä viisi eli enää yksi uupuu puolesta tusinasta ja pienempiä vihdoin kuusi kappaletta. Huuto.netistä ostamani sinikukallinen Faenzan kermakkokin saapui tänään kotiin, pitkästä aikaa lisäystä siihenkin sarjaan :)


Ja sitten tämän viikon paras hankinta, joka saapui tänään ihan kotiinkuljetuksena meille: lastenhuoneeseen vanha paripulpetti! Olen noita jo vuosikaudet ihastellut, mutta vasta tällä viikolla sain lopullisesti päähäni että kyllähän meille on moinen saatava. Ja kuinka ollakaan, löytyi netistä ilmoitus sopivalla hinnalla ja kotiinkuljetusmahdollisuudella. Mies hiukan nikotteli vaimon intoa rahdata meille kaikenmaailman "romuja", mutta eiköhän sekin muuta mielensä kun näkee tuon valkoisessa maalissa :)