lauantai 15. lokakuuta 2011

Kerrostarjotin

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut kirkkaasta Kastehelmen kerrostarjottimesta. Koska uudistuotannossa noita ei ole, olen kolunnut huuto.netiä ja vanhojen astioiden nettikauppoja läpi. Ja vihdoin löytyi! Kultaisella kahvalla, vaikka hopeinen olisi ollut mieluisampi, mutta sen verran harvoin tulee noita vastaan että pakko oli tilata. Nyt sitten kuumeisesti odottelen, koska saan kaunokaisen kotiin <3

Muoks. 21.10. Tänään se tuli! Eikä tuo kahva edes näytä pöllömmältä :)




                                                            

perjantai 7. lokakuuta 2011

Arkilautasista

Meillä on ollut reilu neljä vuotta arkikäytössä Luhta Homen mustakukalliset Lotus -astiat. En ole niistä enää hetkeen pitänyt, sillä useista lautasista on lohjennut reunasta pala ja kukatkin ovat alkaneet haalistumaan useimmin käytetyissä lautasissa. Eivätkä muoto ja kuviokaan enää täysin miellyttäneet. Laitoinkin koko setin huuto.netiin myyntiin ja näytäisi siltä että niistä saa vielä muutaman kympin rahaakin.

Pitkään mietin, että mitä Lotusten tilalle arkikäyttöön. Kävin mielessäni läpi valkoisen Teeman, samoin 24h:n valkoiset lautaset, mutta kumpikaan ei täysillä kolahtanut. Huuto.netiä selaillessani törmäsin sitten vanhaan Arabian Kesti-sarjaan, joita meillä on ollut lapsuudessa kotona. Kyseistä sarjaa myytiin käytettynä melko halvalla, joten hirveän haluttuja eivät liene tällä hetkellä. Mutta itse miellyin taas tähän astiastoon; lautaset ovat sopivan kokoisia, niissä on tarpeeksi reunaa jotta ruoka pysyy lautasella ja ovat kestäviä.

Aluksi ostin kuusi kappaletta matalia lautasia 14 eurolla, jonka jälkeen alkoi syvien lautasten metsästys. Huuto.netissä huusin kuutta matalaa lautasta 20 eurolla, mutta joku muu teki korkeamman tarjouksen, enkä viitsinyt lähteä kisaamaan. Yllätyksekseni huudon sulkeuduttua myyjä otti minuun yhteyttä, että jos kiinnostaa, niin hänellä on toinenkin setti syviä lautasia myynnissä ja saisin ne siihen kahteenkymppiin! Ja lopulta huusin myös kuusi kappaletta pullalautasia, joten nyt on mukava arkilautassetti käytössä. Jos halvalla tulee vastaan, niin täytyy kartuttaa määrää siihen tusinaan.


Kuva tuolta

Muina lautasina meillä on yleensä vähän juhlavimpiin tilaisuuksiin kuusi kappaletta sinisiä isoja Taika-lautasia ja niihin mukavasti sopivat mattasiniset 24h:n isot lautaset. Taikaa löytyy myös kuusi kappaletta 0,6 litran kulhoja, joita voi käyttää keiton syömiseen. Mattasinistä 24h:ta on tällä hetkellä vain kaksi keittolautasta, niitä olisi tarkoitus hankkia myös tuo kuusi kappaletta, kunhan vaan sopuhinnalla tulisi joskus vastaan.